www.xs650.fi

Yleistä => Yleistä Keskustelua => Topic started by: jukka_xs650_fi on Elokuu 01, 2007, 21:45:07

Title: Heinäkuun loppua 2007
Post by: jukka_xs650_fi on Elokuu 01, 2007, 21:45:07
Jäi Veteraaniralli välistä, kun serkkupojan häät oli bookattu lauantaiksi 28. heinäkuuta Turkuun. No päätin sitten samalla tehdä pienen Varsinais-Suomen turneen jytärillä, kun lomallakin oltiin.

Perjantai 27.7 aamulla (noin 10:00) läksin Tampereelta kohti Kustavia. Kaunis päivä lämpeni hetikohta niin, että jo Lempäälässä piti keventää vaatetusta. Reitti oli tuttu ja aina yhtä loistava: Tampere - Lempäälä - Vesilahti - Punkalaidun - Alastaro - Oripää - Yläne - Mynämäki - Kustavi. Hyväpintaisia mutkateitä ilman muuta "häiritsevää" liikennettä. Ainoastaan Yläne - Mynämäki tiellä oli kolmasosan matkasta upouutta päällystettä ja 50 km/h nopeusrajoitus.

Yllättävän vähän oli vastaantulijoita Jämsän suuntaan Veteraaniralliin. Tosin olin liikkeessä aika aikaisessa.

Pääsin perille vähän ennen kahta matkattuani koko ajan auringopaisteessa. Kustavissa alkoi sataa kolmen tienoissa ja satoikin sitten pitkälle iltaan asti. Lähikaupassa piti käydä mennen tullen sateessa, mistä ajankohdasta liitekuvakin.

Seuraavana aamuna ajelin Turkuun ja siellä vaihdoin hääkuteet päälle. Juhlat jatkui pitkälle yöhön ja neste, sekä ruokatankkaus alkoi jo väsyttää.

Sunnuntaina toivuttiin juhlimisesta ja illalla ajoin taas takaisin Kustaviin. Matkasta sujui neljännes sateessa, mutta heti sen jälkeen viimeinen neljännes taas täydessä auringonpaisteessa. Eli perille päästessäni kaikki oli taas jo kuivunut.

Maanantaina kävin kääntymässä Vehmaalla lapsuusmaisemissani kuvaamassa ja iltapäivällä pääsin takaisin Kustaviin. Ja taas sade alkoi vasta, kun oltiin jo ehditty saunoa puoli tuntia  ;D

Tiistaina oli kotiinlähtö Tampereelle ja myös kesän ensimmäinen kunnon myrsky. Sadetutkasta katsoin, että yhtenäinen sadealue oli rannikkoa pitkin pohjoisesta etelään, mutta vain hieman sisämaassa ns. myrskyn silmä. Kohtalaisen kovassa tuulessa ja sateessa lähdin liikkeella. Onneksi vain kaksi puuta oli kaatunut tielle ja niidenkin ohi pääsi kevyesti kaksipyöräisellä. Avoimilla paikoilla tuuli heilutteli jopa jytäriä ja vajaan sadan kilon kuskia. Päätin mennä Uudenkaupungin asemesta (ja rannikkoa pitkin ajelua) suoraan kohti sisämaata eli Mynämäelle ja sieltä Yläneelle ja edelleen Oripäähän. Yläneelle päästyä tuuli oli melkein tyyntynyt ja sadekin lakannut. Olin siis saavuttanut matalapaineen keskuksen.

Oripäästä ajoin isoa tietä Huittisten kautta Tampereelle. Välillä tuli aina muutaman kilometrin vettä niin p***eleesti ja välillä paistoi taas aurinko. Kypärää lukuunottamatta varusteet olivat keliin kelvolliset ja kylmä ei tullut. Pysyin jopa lähes kuivana. Rankkaa tuo sateessa ajaminen kuitenkin on kuivaan keliin verrattuna.

Yhteensä tuli ajettua vajaa 700 kilometriä ja jytäri jytisi kuin kello. Ei minkäänlaista ongelmanpoikastakaan. Bensaa kului tasaisesti hiukan alle ja yli viisi litraa satasella.